Kartta - Rovaniemi

Rovaniemi
Rovaniemi on Suomen kaupunki ja Lapin maakuntakeskus, joka sijaitsee napapiirin tuntumassa Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohdassa.

Rovaniemi on maakuntakeskus, yliopistokaupunki ja alueensa kaupan, hallinnon ja koulutuksen keskus sekä urheilu- ja kulttuurikaupunki. Rovaniemi erotettiin kauppalaksi Rovaniemen maalaiskunnasta (siihenastisesta Rovaniemen kunnasta) vuonna 1929 ja vuonna 1960 Rovaniemen kauppalasta tuli yksi Suomen kuudesta ensimmäisestä niin sanotusta uudesta kaupungista. Rovaniemen maalaiskunnan kanssa vuoden 2006 alussa yhdistynyt Rovaniemi on Suomen 17. suurin kaupunki väestömäärältään (vuonna 2020), mutta Suomen sekä Euroopan suurin pinta-alaltaan. Kaupunki on myös Pohjois-Suomen toiseksi suurin kaupunki väkiluvultaan Oulun jälkeen. Rovaniemi on Suomen pohjoisin kaupunki, tosin Kemijärven keskustaajama on Rovaniemen keskustaajamaa pohjoisempi.

Rovaniemen naapurikunnat ovat pohjoisessa Kittilä ja Sodankylä, lännessä Kolari, Pello ja Ylitornio, etelässä Tervola, Ranua ja Posio ja idässä Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

Sana rova tarkoittaa metsäistä harjua tai harvapuustoista ylänköä. Sana on laina saamen kielestä, jossa roavvi merkitsee vanhaa paloaluetta tai metsäistä vaaraa tai harjua. Rovaniemen nimi saamelaiskielillä on:, ja.

 
Kartta - Rovaniemi
Kartta
Google Earth - Kartta - Rovaniemi
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Rovaniemi
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Rovaniemi
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Rovaniemi
OpenStreetMap
Kartta - Rovaniemi - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Rovaniemi - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Rovaniemi - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Rovaniemi - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Rovaniemi - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Rovaniemi - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Rovaniemi - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Rovaniemi - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Rovaniemi - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Rovaniemi - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...
Airport